Nyt loppui isotretinoiinin (aknelääke) syöminen (ainakin toistaiseksi). Nyt loppui repiminen.

Olen vakuuttunut, että mun pää ei kestä tota myrkkykuuria. Vaikka en eilen ottanut annostani niin aamulla ahdisti, mutta paljon parempi olo oli heti aamupäivällä kun söin aamupalan. Eilen vielä ahdisti iltapäivällä niin paljon että olin ihan outo kaverinkin läsnäollessa. Saa nähdä mitä tapahtuu. Viikon päästä alkaa työ, eli suuri muutos elämässä. Luulen että se ahdistaa paljon, vaikka en järjellä sitä pysty ymmärtämään kun on mieluisa paikka. Olen vain semmoinen, että kaikki muutos sekoittaa pään. Todella ärsyttävää. Sit tulee lumipalloefekti, alkaa ahdistaa se, että ahdistaa. Tulee työkyvyttömyyden pelko, pelko ettei se tunne lopu ja sitten vasta ahdistaakin. Huoh.

Mun naama on se pahin mitä revin, ja eniten aknea muutenkin. Selkä melken parani kuurilla. Peppu melkein sileä. Naamassa vissiin lähinnä arpea jota revin, pientä valkopäätä puskee ainakin ennen menkkoja, mut ei ne näkyis jos en repis. Joten nyt tuli tänään olo, että jos mun vaihtoehdot on a) aknekuuri ja totaalinen henkinen hajoaminen b) repiminen ja ihon rumuus c) kuurin lopetus ja repimisen lopetus sekä paikallisvoide, niin mikä on paras? Oikeasti suurin syy paskaan naamaan on repiminen. Kun vaan sen voisin lopettaa, menisin hiontaan lopulta (ihotautilääkäri suositteli arpiin), ja mulla olis oikeesti ihan nätti naama.

Jos ahdistaa, ei pysty lopettamaan. Jos ei lopeta, ahdistaa. Missä välissä lopettaa?

Lupasin ekalla rivillä että lopetan. En uskalla oikeasti luvata, valehtelin. En usko että pystyn tänään. Jos joku tekee sen mun kanssa, niin lupaan. Haluaisin jonkun jolla joku verrattavissa oleva vaiva, joka tekis sen mun kanssa.