Aamu alko repimällä. Sit oli leuat kipeet. Sain lopetettua ja meikkasin tällä kertaa kunnon meikkivoiteella piiloon. Hyi kun oli ällöttävä olo. Ruma. Miks pitää?? Tästä on taas vaikea nousta. Paskasta seuraa lisää paskaa, hyvästä hyvää.

Aiejmmin sanoin tai ainakin mietin, että ei enää nykyään ahdista. Tajusin, että olin kai väärässä. Ei ole sitä kauheeta tunnetta kun oikeesti ahdistaa ja tekis mieli karistaa se tunne pois, mutta oon ärtyny ja nalkutan aina. Syytän kyl siitä kotiäitiyttä, mua ei ole vaan luotu sitä varten et mun päivien sisältö on kotityöt. Alkaa vituttaa aina se että joka paikassa mihin katot on hommaa eikä se koskaan lopu. Oma sotku on eri sotku, vituttaa se ajatus että tonki se mies jätti, totakaa ei voinu laittaa paikoilleen....Vaikka samalla tiedän monesta asiasta, että niin jätätn itekki, ja toinen käy töissä ni ei oo tässä valittamassa. Huoh. Kohta paluu muualle niin eipähän tartte niuhottaa joka kiposta. Mä vihaan tiskejä niin paljon. Ja imurointia. Ja pyykkejä. Vois hommata siivoojan ja kokin ni olis jees ;)

Mielummin oon ärtyny kun ahdistunu tietosesti. Kiitos siitä. Voi kun olisinki yhtä huoleton kuin mieheni.

Mä olen oman kauneuteni esteenä. Vituttaa kun tykkään laittautua jne ja on ihan mahtava olo meikkailla jne kun menen ulos, jos naama on parantunu jonku verran. Miks en vois olla normaali?!